SKIP TO CONTENT

Miksi pankki kysyy?

Rahanpesu on toimintaa, jossa rikollisesti hankitun omaisuuden esimerkiksi verorikoksen, huumekaupan, ihmiskaupan tai petoksen alkuperä pyritään piilottamaan, jotta omaisuus näyttäisi laillisesti hankitulta. Tätä tehdään muuntamalla varat käteisestä tilitalletuksiin tai erilaisilla tilisiirroilla. Rahanpesijä käyttää hyväkseen pankkien järjestelmiä piilottaakseen rahan laittoman alkuperän.

Terrorismin rahoittaminen on yhteisnimitys kaikille toimille, joihin liittyy terrorismin taloudellisen tuen kerääminen, hankkiminen tai vastaanottaminen. Terrorismin rahoittamiseen käytetyt varat voivat olla peräisin sekä laillisista että laittomista tulolähteistä. Terrorismia rahoittava henkilö käyttää eri tavoin hyväksi pankkien järjestelmiä piilottaakseen rahojen määränpään.

Mitä rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen on?

Rahanpesulla tarkoitetaan toimintaa, jolla rikoksella hankitun rahan alkuperä pyritään häivyttämään ja saamaan se näyttämään lailliselta. Kyseessä on kansainvälinen ilmiö, joka monesti ylittää valtakunnan rajat. Rahat ovat peräisin esimerkiksi huumerikoksista, ihmiskaupasta, ihmissalakuljetuksesta, verorikoksista, ryöstöistä, petoksista tai asekaupasta.

Rahanpesuun syyllistyvät voivat pankkijärjestelmää hyväksikäyttämällä vaikeuttaa rahojen rikollisen alkuperän jäljittämistä. Rahanpesu voi olla enemmän tai vähemmän monimutkaisesti järjestettyä.

Terrorismin rahoittamiseen voidaan käyttää sekä laillisia että rikollisesta toiminnasta peräisin olevia varoja. Siinäkin käytetään hyväksi talousjärjestelmää rahojen siirtämiseksi.

Rahanpesulaki

Lähes kaikkialla maailmassa on otettu käyttöön määräyksiä, joilla pyritään estämään pankkien käyttämistä rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen. Ruotsin lainsäädäntö perustuu EU:n kolmanteen rahanpesudirektiiviin, jonka mukaan kaikki rahoitusalan yritykset EU:ssä ovat velvollisia toimimaan rahanpesua vastaan. Laki koskee myös rahoitussektorin ulkopuolisia yrityksiä ja ammatinharjoittajia, kuten mm. tilintarkastajia, asianajajia, peliyrityksiä ja kiinteistönvälittäjiä.

Pankin on esitettävä kysymyksiä

Tiivistettynä rahanpesulaki merkitsee sitä, että pankin on arvioitava riskinsä tulla käytetyksi rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen. Laki asettaa korkeat vaatimukset sille, että pankilla on hyvät tiedot asiakkaistaan, näiden pankkiasioista jatransaktioista. Pankin saamia asiakastietoja käsitellään luottamuksellisesti ja ne kuuluvat pankkisalaisuuden piiriin.

Mitä tapahtuu, jos et halua vastata kysymyksiin?

Jos et halua tai sinulla ei ole mahdollisuutta vastata esittämiimme kysymyksiin, ei pankki saa perustaa sinulle asiakassuhdetta. Rahanpesulain mukaan meillä ei ole lupaa tarjota tuotteita tai palveluita asiakkaille, jos emme pysty toteuttamaan asiakkaan tunnistamiseen ja tuntemiseksi säädettyjä toimia. Jos olet jo asiakkaamme, voidaan sinun palvelusi jäädyttää. Viimeisenä sanktiona koko asiakassuhde voidaan päättää, jos et vastaa kysymyksiimme muistutuksista huolimatta.